Out of Talli -part 4

MaxRpm towards 2009       - part 4 / Out of Talli



Kaikki valmiina. Tonotani viivalla, Körmy ja nappihemmo Jösti vierellä, Erpo pihalla ja veivi valmiiks kierteillä.

Seinä läks nouseen, hitaasti mutta varmasti. Erpo oli ennakkoon ruuvannu buutsiensa pohjaan kolme laatikollista maxigripin tee-se-itse-nastoja, yks loota vasempaan ja kaks oikeeseen. Oikeeseen enempi, kun sillä kuulemma useemmin tönätään ja sillä toisella vaan astutaan. Mitä lie sitte tarkoittikaan, mut sinne se Erpo ne eilenehtoolla tuikkas ja hymyili tyytyväisenä perään.Nyt on ainakin pitoa kun pihalla tota seinänkokosta luukkua ylös veivaa.

Max oli suuressa viisaudessaan tuunannut tuosta ennen vain käsivoimin nostettavasta ovesta mielestään helppokäyttöisemmän. Körmyssä oli tullu mukana se veivi-käyttöinen jäähdytys-järjestelmä, mut se veivi jäi käsiin sillon kun Körmy starttinapin ja T-ABC-luokituksen sai. Se mitään jäähdytystä tarvi, oli Max lähinnä itselleen selittänyt, varsinkaan veivivetosta. Jos joskus tulee kuumat paikat, ni tehdään sitte, paremmalla ajalla joskus myöhemmin...

Veivi ja siihen liittyvät ratakset löysi paikkansa tosta ovenpielestä, ja ihan kaikkien yllätykseksi rakennelma jopa toimi. Asennuksen pikkumoka, että meni laitteet sillain päin, jotta joutuu veivaaja aina touhuun ulkopuolella, ja että on vällärit sen verran viturallaan ettei oo huippu-urheilijan kunnosta ja tarzanin käsivoimista mitään haittaa veivarille. Hikistä hommaa, paljo hikisempää kuin se entinen oven yksinkertanen nosto.

Mut on hienompi systeemi, ja ihan ite tuunattu. Näyttääkin niinku ois joku telakka-nosturi.

- Kyllä toikin vielä loppusuvesta samoilla virroilla nousee toi ovi, mietti Max samalla kun kiristi jo ennestäänkin rystyset valkaisevaa otettaan Tonotanin ohjauspyörästä. Max lipaisi varmuuden vuoks jälleen jänskätyksestä yhteenkuivuneiden huuliensa lisäks vaihdettakin vielä kertaalleen vapaalle, vaikka oli sen jo muutaman kerran tehnytkin viimeisten sekunttien aikana. Vaikka noista ratin viiksistä ei ihan vielä yhtään mitään tapahtunutkaan, mut loppusuvesta kyllä, tai ainakin ehkä. Tonotaniin oli jonkun hämärän illan aikana vaihdettu koko ratti, wanha ja sileeks vetäytyny kamelinnahalla päällystetty lens mäjelle ja uutta tilalle. Ihan ei suoraan sopinu jenkoilleen tää Logitechin F1-malli, mut vähän kun ekana veisteli ja sit perään vielä vähäsemmin väkisin runttas, ni siinähän se ny jököttää, vaihdevipuineen kaikkineen. Vähän on muovisen oloiset, niin ratti kun ne vaihtimetkin, mut kyl ne toimi ainakin viimeks ku ColinMcRaessa pleikalla testattiin. Polkimiin ei kehannu enempiä koskee, niistä viskattiin mäkeen ne Logitechit, ja Tonotanin alkuperäset vaan päällystettiin papan mopedista repästyllä sisäkumin palalla.

Oviseinän kohotessa täyttyi talli samantein ulkoo tunkevalla pakkas-huurulla, vaihteeks ihan niinkun olis ulkosalla ollu tuli irti eikä toistapäin kuten niin turhan usein kuluneen syssyn ja talven mittaan oli käyny.

Turhan usein, kuulemma, sekä naapureitten ja palokunnan kuoro-lausuman mukasesti.

Liekö tallissa ollu kovakin alipaine päällänsä, kun oli tiimillä taas täystehot ilmastoinnissa, papusoppalounaan jäljiltä, ja lisäks oli viimeset hetket vedelty ilmaa keuhkoihin normia syvempään ku pelotti tilanne sen verran. Pakkohan se on tulla happivajetta talliin ku sekä kolmet keuhkot että suolet vaan polttaa sitä pois ja lykkää muita ( palavia ? ) kaasuja tilalle ? No, onneks sattu sit samanaikasesti tapahtuun seuraavat kaks ennakoimatta jäänyttä asiaa. Ulkoo sisälle tunkeutuva -28 C ilma tietty jäsähti Tonotanin etulasille sillai kivasti umpeen, ettei Max enää nähny missä korkeuksilla se ovi nousee vai lähtiks jo laskuun, ja jos lähti, ni kenen ?

Ihan kotvasen päästä taas lämpis sen verran ympäristö, jotta haihtu kyllä noi pikkujäät suht sukkelaan...

- PUSsshhhh !!! Hirvee huuto pääs Jöstin kurkusta ihan kuten oli sovittukin tapahtuvaks sillä samalla hetkellä kun Körmyn wirtanappi alkoi kärventää Jöstin sorminahkaa, ja eikun Max samanaikasesti painamaan Tonotanin keski-konsoliin karvakankaan keskelle upotettua, Saapin lopetusmyynnistä hommattua start-napiskaa. Körmy päästi vuorostaan ihmeellisen tsihauksen, muuttu hetkeks koko laite porkkanan väriseks, ja jumantsekka mitä tapahtu Tonotanin ohjaamos sillä siunaamalla ku wirta hyppäs.

Max tunsi miten lähti veri suonissa liikkeelle, sydän jätti pari kierrosta kokonaan väliin kun ei kerinny moiseen kyytiin mukaan. Kyllä meinaan siirty wirta, ja kappasvaan ihan oikeeseen suuntaan. Körmy tipahti takas lattialle, se oli kaikessa kiiruussaan kohonnu siinnä puolisen meetrii ilmaan pahimman piikin ajaks, siihen se jäi täriseen ja suriseen ku wirta teki hyppynsä jälkeen sellasen pää-edellä-alastulon suoraan Tonotanin Saappi-namiskalle, ja siitä sitte etiäpäin ihan piuhoja pisin ja keulaa kohti.

Saatanallinen pamaus ja kahdesta tallin päällisestä kerroksesta ikkunat sisälle. Muun muassa.

Mut lähti kiertään koko talven fiilattu ja hellääkin hellemmin pirelty pannu konepellin alla. Lähti, ja jenkas muuten ihan tosissaan jo pintakaasulla. Armoton meteli raateli korvia, tärinä sai Maxin posket lepattaan kuin purje vastatuulessa. Varvikellossa luki numeroilla jotain viistoist donaa, 15000, ja sit petti Maxilla pokka. Keppi eteen, ykköstä pesään, oikee nilkka suoraks ja vasenta ylös.

Ai saatana, ku irtos mukavasti.

Onneks oli tallista ulostulo suoraan kadulle, eikä mihkään ahtaalle pihalle missä tarvis heti kurvaa 90 astetta johkin suuntaan. Ja onneks oli kadulla tilaa. Ei olis tässä lähtönopeudessa auttanu, vaikka ois ollu Tonotanissa ratti mitä ainesta tahansa. Taivas kirkastu hetkellisesti Maxin näkökentässä, heti sen jälkeen kun ekana kokonaan pimentyny näkökenttä taas aukes. Pimentymisen aiheutti se sekunnin tuhannes-osien mittainen, mutta silti niin unohtumattomasti Maxin omalle piirtolevylle kaivertautunut hetki, kun Tonotanin pannu lopultakin kimahti käyntiin. Kyllä tätä oli varrottukkin jo, se oli jotain ihan alkusyssyy ku Max oli jo ohjelmoinu päänsä sisäisiin ohjelmatiedostoihin, että t-a-l-l-e-t-a , talleta heti kun tää hetki joskus on kohilla.

Kärry läks siitä laakista niin rivakasti liikenteeseen, ettei siinä hetkeen pysyny mukana aika eikä valo, järjestä puhumattakaan. Piukee vingahdus ( pWink ! ) jäi kaikilta siinä alkupamauksessa kuulematta, mutta epäilemättä sellanenkin on kuulunut, siitä kertois neljä mustaa viivaa tallin lattiassa. Kaikki neljä nokialaista oli piirtäny kauniit tallinmittaset suuntaviivat lattiaan, ku Max ampasi tallista pihalle.
Kumma juttu noi viivat sinänsä, ku Tonotanissa on vetokin vaan takapäässä. Ainakin toistaseks. Lähdön vauhti oli niin käsittämätön, ettei ne etummaiset pyörät vaan yksinkertasesti kerinny pyörähtään siinä menossa, siks jätti viivaa ? Ihan ei ollu singahdus luotisuoraan tapahtunu, muuten ois kait vaan kaks viivaa, mut ei siinä kimauksessa ollu Tonotanin korin vääntöjäykkyys täysin kestäny, ja kun ne pyörimättä jääneet etusetkin kuiteski hiukan jarras siinä eellä niin tunki sitte takapäätä rinnalle ? Melkeen ku neljän pyörän sladi, paitti et suunta suoraan eteen ja vauhtii ihan v***tusti enempi ?

Näkökentän kirkastuminen siinä parin sekunnin kymmenyksen ja noin sadan metrin päästä oli suoraa seurausta siitä mitä verkkokalvoille kuuluukin tuollaisessa kuulaassa pakkaskelissä piirtyä, keula pystyssä kahtasataa päästellessä Max ei kertakaikkisesti pystynyt tekemään asialle yhtikäs mitään muuta kuin ihailemaan tarjottua maisemaa. Ihan kuin kattelis jotain dokkaria revontulista, pikakelauksella ja teräväpiirtona. Vaikutelmaa korosti entisestään Tonotanin lisävaloistaan ampumat kiilat, tehoa oli niissäkin juuri tällä hetkellä ihan selkeesti pikkusen enempi kuin laki sallii, vaiks ei niitä polttimoita vieläkään ollu matkassa mukana.

 - JUU-MAN-KEKKAS , avaruuteen !!! Antaa palaa !!!

Max tiesi sillä hetkellä ettei ollut jäänyt yhtään mistään paitsi silloin nuorena kloppina tullessaan maitojunalla Nasalta kotio. Turhaa se oliskin ollu opetella näitä pa(i)nottumuuden tunteita ja g-voimia missään astronautti-keskuksella miljoona vuotta, ne on nyt koettu, ja ihan vaan yhden talven tuunauksilla. Siellä olis joutunu kuitenkin pullokuselle ja nappisafkalle ennemmin tai myöhemmin. Maxille sopi paljon paremmin tää omatoiminen tölkki-ja-kuselle-linja nakkisafkoilla. Tunne oli kaikessa lyhykäisyydessään jotain aivan alloveria, tästä olis uudenvuoden tinatkin kateellisia vesiämpäriin sihahtaessaan, sekään ei voi tuntua juuri miltään tähän hetkeen verrattuna.

Oih ja voih, nyt naatitaan sen minkä ehitään.

Vasta kun Tonotanin kaasupoljin automaattisesti palautu nolla- eli painamattomalle tasolleen, tipahti myös keula takasin maan pintaa kuopimaan. Max ei ollut kaasua painanut sitten enää sen hetken jälkeen, kun oli siitä saappi-namiskasta painanut.

Ei vaan pystyny, ei ylettyny.

Tonotanissa siirty sillä siunatulla alkupamauksen hetkellä kaikki autossa sisällä ollut, kiinteetä takapenkkiä lukuunottamatta, puolisen metriä takakonttiin päin, samoin Max ja Maxin kaasujalka siinä mukana. Nivelet rutisten ja rystyset Logitechin lähtölämmöstä pehmenneeseen muoviin puristuneina Max onnistui pikkuhiljaa hilaamaan itsensä taas hallinta-etäisyydelle tän raketin ohjainlaitteista, ja aloitteli varovaista jarru-operaatiota. Tässä ois ny varottava, ettei pala laikat ja palat nippuun kun ei ne oo tarkoitettu tällaiseen toimintaan. Vielä puolisen kilometriä kotisuoraa, jarrua koko matka, ja alkoi olla menovauhti sellaisissa raameissa jotta uskalsi edes harkita pysähtymistä tai uukkarin tempasua.

- Jo vain lähti, melkeen ku mopo käsistä !

Tuumas Max ja sompas näyttävän käkkäri-kurvan kaa keulaa takas tulosuuntaan. Nyt senkin jo uskalsi tehdä, kun mentiin sentään enää alta satasta. Joku mummo siinä pysäkillä nosti varmuuden vuoks molemmat kädet pystyyn antautumisen merkiks, luuli vissiin jotta ny tuli noutaja.

 - Nomut ohosvaan....missähän ny palaa ?

Ihmetteli Max kun takasinpäin läks savusukeltaan. Tonotanin jarrupöllyy oli ilmassa melkeen enempi ku pakkasta, joka sekin oli oudosti ja yhtäkkisesti laskenu jo pariin asteeseen, ainakin tässä ja parissa seuraavassa lähiössä. Tää on sitä ilmaston lämpiimistä tää, ja kohta joku telkussa viisaan olosena selittää kuinka se kaikki johtuu jostain tähtien törmäyksestä. Pamaus oli kuultu, välähdys nähty, mut loppu on vaikeesti todistettavissa.

Sauhun värisävy muuttu siinä matkalla kohti kotitallia, musteni vaan kokoaika mitä likemmäks mentiin lähtöpistettä. Se oli sitä nokialaista, se kun ei viivaa piirrä savuttamatta. Vähän niinkun niitten juomavesi, ei tuu raanasta ilman sauhua. Ja ny oli näköjään piirtäny, eipä tarvii nastoja tällä tiellä enää tänä talvena kun on urat ihan paljaalle pinnalle sulatettuna. Eipä niitä vissiin montaa enää jäljellä oliskaan, ainakaan Tonotanin kumeksissa.

Viimeset sadat metrit ennen tallia saikin ottaa varovasti, siinä määrin oli sakeeta pilvi ettei meinannu leikkaantuu edes lasinpyyhkijät päällä. Ja että otti korviin toi joka puolelta kuuluva piipatus ja vihellyskin, samaan aikaan monesta eri ilmansuunnasta tulossa sammutuskalustoo paikalle, ihan niinku olis joku suurempikin hälytys päällänsä. Ja vissiin olikin, kun rupes siinä samantein se kaikista isoin ja yleisin hälysireenikin huutaan jossain kylillä. Ihmisiä sinkoili pitkin katuja, osa kalsareisillaan ja osa muuten vaan tukkapystyssä päikkäreiltä repästynä. Kaikilla pöllämystynyt ilme, ja silmät sipposen levällään, kukaan ei ymmärtänyt niitä edes räpytellä.

Helvetillisen kaaoksen keskellä pujotellen Max tyynesti kurvasi kotopihansa kautta, toppas tallinsa eteen ja noukki pelokkaan näköisinä porraskonkissa tärisseet tiimikaverit kyytiinsä. Maxin ja tiimin onneksi koko tilanne oli mennyt niin nopeesti ohi, samoin kuin Max siinä kiihdytyksessään, ettei oikeastaan kukaan lähiseudun asukkaista vielä tiennyt mitä helkuttia oli tapahtunut. Niinkun ei Maxin tiimikaveritkaan.

Se pikku jysäys siinä alussa oli myös ollut kovuudeltaan sitä luokkaa, että koko lähiseutu oli vielä jollakin lailla jäykkänä, kauhusta vissiinkin, eikä kellään oikeen ajatus vielä kulkenut. Se taas saattoi hyvinkin johtua Körmystä ja sen aiheuttamasta wirtapiikistä, eikä Maxilla ollut aikomustakaan jäädä katsomaan kuinka pitkään tuo lamaannuttava vaikutus kestäisi. Tonotanin kaikista neljästä pakarin päästä oli lähtökajauksessa purkautunu sellaiset sopivat paineet että oli tallin ovikin paiskannu ihan itse itsensä kiinni, ja sen verran piukkaankin ettei ihan heti aukee naapurin käsivoimin vaikkei lukossa oliskaan. Körmy taas oli kaikkensa antaessaan viskannut nappiin koskeneen Jöstin ihan sananmukaisesti pihalle, niin oli singahtanu Jösti kuin ripulat viemäriin vapunpäivän aamuna, tai sitten Erpo vaan kuvitteli nähneensä myös semmoista, niinkun luuli nähneensä lentävän Tonotaninkin. Tiimin pojat oli molemmat siinämäärin sekaisin seuraavien tuntien ajan, ettei Max silloin eikä myöhemminkään katsonut tarpeelliseksi heitä infota sen enempää tapahtuneesta.

Todennäköisesti heillä olisi suuria vaikeuksia ymmärtää sitä todeksi, vaikka muisti vielä joskus palautuisikin.

Järki tuskin palautuu koskaan, mut siinä ei paljoa menetä.

Hetken aikaa oli Tonotanissa melko hiljasta, ku pojat iteksensä kelas justiinsa tapahtuneita. Max kurvasi tyynesti motarille ja ryhtyi viheltään takapenkkiläisten mukana eisii-diisiin biisiin tuhdimpaa potkuu. Ne siellä takapenkillä tosin mitään tarkotuksella vislaillu, kuhan alko henki pikkuhiljaa jännityksen lauetessa kulkeen sen verran et vinkua kihautteli aina ulospuhaltaessa.

Rampista alas ja kohtsilleen sais vaihtaa isommalle ku tulee toi 120-merkki kohalle, sit kakkosta silmään ja katseet kohti kaakkoa. Enää 247 mailia perille.


 ---to be parked at next cafe ---

Mikä Xon Cup?