EMail Tulosta

Radat

Event 

Title:
Xon Cup 2016 race 1
When:
21.05.2016 
Where:
Lahden Karting-rata - Lahti
Ryhmä:
Xon Cup 2016

Description

 

Ennakko

Noniin, talvi on lusittu ja kausi 2016 on käsillä tai nopeimmilla jo alkanutkin. Xon Cup:n ensimmäinen osakilpailu pärähtää käyntiin 21.5 joten nyt alkaa olla viimeiset hetket käsillä kaivaa se kalusto sieltä vintiltä taas esiin ja hoitaa viimeiset kiillotukset.

Mitään kovin ihmeellisiä muutoksia ei viimelkauteen verrattuna ole tullut. Isoimpana mainittakoon Xon Masters luokka, joka ei muuta päivän aikataulua mitenkään mutta mahdollistaa myös ja kehityksen huipun saavuttaneiden kuskien paremman huomioimisen palkintojenjaon yhteydessä. Teknisellä puolella jotain tarkennuksia esim. pakoputken puolella sekä uusi CIK:n vaatima liukuva etupuskurin kiinnitys.

Aikataulua

Päivän aikataulu noudattelee pitkälti tuttua kaavaa, joskin harjoitusajoa tällä kertaa hieman reilummin. Aikataulun voi ladata PDF muodossa alla olevasta linkistä.

Lataa Xon Cup 2016 Lahti Aikataulu

Lisäksi kannattaa täyttää ilmoittaumislomake jo valmiiksi. Löytyy lomakkeet sivuilta ja nyt myös yleisön pyynnöstä Word-muodossa.

Muistettavaa

Kun on kauden eka kisa, niin kannattaa muistaa että:

  • Lisenssi tuli hommattua ja maksettua
  • Sammutin on ja leima voimassa
  • Huoltomatto mielellään kartin alle
  • Kaasarin kalvot vaihdettu ja renkaissa ilmaa

Eipä sitten muuta kuin mukavaa kisapäivää ja Lahdessa nähdään!

Venue

Lahden Karting-rataMap
Paikka:
Lahden Karting-rata   -   Website
Street:
Lakkilantie 193
ZIP:
15141
City:
Lahti
Country:
Country: fi

Description

Pituus 987m, leveys 8m. Kilpailussa saa radalla olla korkeintaan 34 autoa samassa lähdössä, lasten Harrastaja-luokissa 24 autoa. Korkeuseroja ei ole paljoa, ratapohja on hieman kallellaan niin, että pääsuoran jälkeinen mutka on korkein paikka ja luoteisnurkka on matalin. Radan nopein kohta on ennen luoteisnurkan jarrutusta (kuvan vasen alaosa).
Rata on valmistunut vuonna 1980 pääasiassa talkoovoimin ja se on yksi Suomen parhaista karting-radoista, joka täyttää myös kansainvälisten kilpailujen vaatimukset. Asfaltti uusittiin 17.8.1999. Radalla järjestettiin vuonna 2003 lajin Pohjoismaiden Mestaruuskilpailu ja vuonna 1984 Euroopanmestaruuskisojen pohjoislohkon karsintakilpailu. Viime vuosina radalla on yleensä järjestetty SM-osakilpailu sekä pienempien luokkien kansallinen kilpailu vuodessa. 

Parhaat kierrosajat

VuosiAikaJoukkue
2006 (Vega indoor) 51.319 RSJ
2012 50.017 JMR SuperSport ltd.
2013 50.268 XF-Team
2014 50.426 JiiVee
2015 40.444 Speed Garage
2016 50.339 Suerte Racing II
2017 50.667 Robinyo Haaparinne