EMail Tulosta

Radat

Event 

Title:
Xon Cup 2016 Kouvola
When:
23.07.2016 10.00 h - 20.00 h
Where:
Kouvolan karting-rata - Kouvola
Ryhmä:
Xon Cup 2016

Description

 

Xon Cup ja kauden neljäs osakilpailu. Paikkana toimii Kouvolan karting-rata Tykkimäen välittömässä läheisyydessä. Viimeksihän Xon Cup vieraili Kouvolassa muutama vuosi sitten joten nyt tehdään sitten jonkinlainen comeback. Osallistujiahan tämän kauden kisoissa on ollut todella kivasti joten toivottavasti Kouvolassa sama suhdanne jatkuu.

Ratastus Kouvolassa on vanhojen muistikuvien mukaan siinä 79-82 haarukassa. Tuloksia vuodelta 2012 jolloin edellisen kerran ajettiin voi tarkistella Mylaps:stä täältä

Aikataulu

Päivän ohjeellisen aikataulun voi ladata alla olevasta linkistä.

Lataa Kouvola 2016 aikataulu

Kahvio on auki ja myös lämmintä ruokaa on paikallinen kerho uhannut järjestää paikalle.

Tällä kertaa allekirjoittanutkin meinaa tähdätä jo perjantaina ajamaan kalustoa sisään. Oletettavissa on siis että jo perjantaina on ainakin toinen auto paikanpäällä jos suunnittelee jonkunlaista treenisessiota - ja kun kerran huvipuisto on siinä vieressä niin jos ei muuten saa aikatauluja sovitettua niin perheen voi aina viedä sinne ja jatkaa itse radalle. Sama toimii tietysti myös lauantaina.

Eipä muuta kuin jos on ensikertalaisia mukana niin muistetaan ne lisenssit ja palosammuttimet jne. Kouvolan FK-kerhon sivut kannattaa myös tarkistaa jos radan käytöstä on erityisohjeita tai kalenterissa on muita varauksia jos suunnittelee menevänsä jo aikaisemmin paikanpäälle.

Tervetuloa, Kouvolassa/Tykkimäellä nähdään!

Venue

Kouvolan karting-rataMap
Paikka:
Kouvolan karting-rata   -   Website
Street:
Tehontie 47
ZIP:
40000
City:
Kouvola
State:
Kouvola
Country:
Country: fi

Description

Radan tiedot

Pituus: 1202 m, Leveys: 8.0 m
GPS-sijanti: pituus 26.792219 leveys 60.881802